top of page
Penan turinoita.
Calpe diem sano Pussicat

Ilmaristen matkailutila
Turun kansallisten seniorien matkailukerho järjesti mukavan Bellman illan Liedon Ilmaristen matkailutilalla. Meitä senioreja oli koko bussillinen eli n. 50. Illan isäntä kertoili aluksi tilan hostoriasta. Tila mainitaan jo v. 1418 sijaitsevan Harviaisen kylässä. Eräs kylän tiloista oli Lonttinen, joka 1700-luvun puolivälissä jakautui Ylä- ja Ala-Lonttiseksi. Lonttisen maat ulottuivat Turun Raunistulaan saakka, jossa Lonttistentie aikanaan oli kuuluisa pimeistä pulloista. Ilmarisen nykyinen päärakennus on peräisin 1800-luvulta.
Söimme täydellisen illallisen, jonka alkuruokana oli metsäsienikeitto ja pääruokana sianpaistia salaattien, paistinperunoiden ja punasipulisalaatin kera. Lopuksi vielä kahvi ja makeapala. Ruokailun jälkeen meitä viihdytti Bellmanin nimeä kantava laulutrio, joka esitti muutamia tunnettuja ja vähemmän tunnettuja Bellmanin säveltämiä lauluja 1700-luvun Tukholman tosielämästä. Vuoden vaihteessa tilalla tapahtuu sukupolven vaihdos kun perheen poika ottaa matkailutilan haltuunsa.
Jos kiinnostuit niin parempi esittely löytyy nettisivuilta: www.ilmaristenmatkailutila.com

Soppa.jpg

seniorit2.jpg

seniorit1.jpg

Manu.jpg

Lämminruoka.jpg

Bellman.jpg


bottom of page